Tuomas Viskari

”YHDYSVALTALAISYLIOPISTOJEN onnela kiehtoo tiedemaailman eliittiä ja sokaisee sen avokätisellä rahoituksellaan, loistavilla kampuksillaan ja kirjoja pursuavilla kirjastoillaan”, totetaa Christopher Newfield suomenkielisen Le Monde Diplomatiquen viime numerossa. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että huippuyliopistojen hintana on ollut heikompien yksiköiden ahdingon hyväksyminen.

Huippuihin keskittyvä retoriikka on käynyt tyypilliseksi myös suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa.
Uutta yliopistolaitosta rakennettaessa kaikki yliopistot etsivät huippuja voidakseen selvitä kilpailussa, johon ovat pitkälti itse itsensä asettaneet. Piirikunnallisilla tasoilla sitä on vielä maustettu kummallisella tunnuslukuja palvovalla indikaattorifetisismillä: ”olemme keskeisimmillä osaamisalueillamme kaikilla mitareilla Suomen suurin ja tehokkain”.

Se, hyväksytäänkö näiden huippujen synnyttämisen hinnaksi enemmistön kurjuus, on puhtaasti poliittinen kysymys. Mitään välttämättömyyttä siihen ei sisälly, vaan kyse on siitä, millaiset arvot ohjaavat koulutusjärjestelmän kehittämistä.

Silmiinpistävää on ollut se, että merkittävä osa yliopiston henkilökunnasta, opiskelijoista puhumattakaan, ei hahmota erilaisten uudistusten rajoja. Yliopistolain uudistus, rakenteellinen kehittäminen, Bolognan prosessi, laadunvarmistus, palvelukeskukset ja tuottavuusohjelma tuntuvat sekoittuvan hahmottomaksi möykyksi.

Tämä estää näkemästä uudistusten hyviä puolia, mutta varsinkin tekee vaikuttavan kritiikin esittämisen mahdottomaksi. Ohjaako muutoksia silloin yliopistoyhteisö vai joku muu?

Epävarmuus siitä, onko oma ala uuden yliopiston selviäjien joukossa onkin yksi syy siihen, että yhä useampi pohtii haluaan tehdä tutkimusuraa yliopistossa. Kenties parhaimmisto lähtee etsimään
muualta joko niitä resursseja tai sitä vapautta, jotka monen mielestä yliopistolta nykyisin puuttuvat. Tieteelle ja kriittiselle ajattelulle tämä ei ehkä ole katastrofi, mutta yliopiston ja korkeakoulutuksen
tulevaisuus minua tässä huolettaakin.

Kirjoitus on julkaistu Jyväskylän ylioppilaslehdessä 2/2008

Kun eduskunta vuonna 2002 teki periaatepäätöksen viidennen ydinreaktorin rakentamisesta Suomeen, huijattiin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvia kansanedustajia hankkeen taakse ns. risupaketilla, joka sisälsi vaatimuksia energiansäästöstä ja uusiutuvista energianlähteistä.

Samaa temppua yritetään käyttää nytkin. Kansanedustaja Aila Paloniemi totesi risupaketin toteutuneen lähes täysin (SJL 31.1.).

Risupaketiksi kutsuttiin joukkoa lausumia, jotka tiivistettynä olivat seuraavat:

1.pikaiset toimenpiteet kivihiilen käytön rajoittamiseksi sähkön ja lämmön tuotannossa
2.energiansäästön edistäminen tiukalla energiansäästöohjelmalla, yhdyskunta- ja aluerakenteen kehittämisellä sekä lainsäädännöllä
3.Uusiutuvan energian tutkimuksen, kehityksen ja käyttöönoton tukeminen muun muassa veropolitiikan ja investointitukien avulla sekä uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön pääsyn turvaaminen jakeluverkkoihin

Eduskunnalle antamassa selonteossaan hallitus on itsekin nostanut kädet pystyyn kivihiilen käytön rahoittamisessa. Sen mukaan ”kivihiilen nykyistä käyttöä koskevia lisärajoituskeinoja ei tässä tilanteessa tulisi toteuttaa, koska päästökaupan vaikutusten arviointiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia”. Toisin sanoen hallitus on ollut sitä mieltä, että yhden pahimmin saastuttavan energianlähteen käytön rajoittaminen ei ole tässä tilanteessa tarpeen.

Yhdyskuntarakenne on hajautunut entisestään ja joukkoliikenne on päästetty rappiolle, minkä vuoksi yksityisautoilun määrä on kasvanut rajusti. Vuodesta 2002 alkaen liikenteen energiankulutus on kasvanut lähes 5
prosentia.

Hallitus on heikentänyt ilmastonsuojelun mahdollisuuksia mm. puolittamalla teollisuuden sähköveron ja antamalla sähkömarkkinoilla takuuhinta turvesähkölle, mutta ei uusiutuville energianlähteille.

Paloniemi vetoaa uusiutuvan energian kasvulukuihin vuodesta 1992 alkaen. Luvut pitävät paikkansa, mutta nopeinta uusituvien energianlähteiden kasvu on ollut 1990-luvun lopulle saakka. Kuluneella hallituskaudella kehitys
sen sijaan on polkenut paikallaan.

Ydinvoimapäätöksen jälkeen perustéttiin kyllä työryhmiä, joilla ilmeisesti on ajateltu kuitattavan risupaketin vaatimuksia. Risupaketin lausumia kuvaavat sanat nopea ja tiukka. Sen sijaan hallituksen toimenpiteitä kuvaavat enemmän sanat viivyttely, hautaaminen työryhmiin ja siirtäminen seuraavalle hallitukselle.

Kun verrataan toimenpiteitä sekä saavutettuja tuloksia ydinvoimapäätöksen yhteydessä esitettyihin vaatimuksiin, ei kenelläkään luulisi olevan aihetta kehuskella risupaketin toteutumisella.

Tuomas Viskari
Puheenjohtaja
Vihreä Keski-Suomi ry.

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 7.2.2007

Keski-Suomi raiteille

Pari viikkoa sitten oli vähällä sattua vakava juna-onnettomuus Jyväskylä – Tampere välisellä rataosuudella. Syyksi on todettu radan huono kunto ja vikoja on löytynyt vielä lisää. Rautatiet ovat meidän kansallinen perusinvestointimme, josta on pidettävä nykyistä parempaa huolta. Suomen rautatieverkosta jo kolmasosa vaatii pikaista peruskorjausta.

Keskisuomalaiset vihreät vaativat valtiolta selvää strategista panostusta raideliikenteeseen. Ratahallintokeskuksen on saatava riittävät määrärahat ratojen kunnostukseen, että liikenteen turvallisuus ei vaarannu. Ratojen vaarallisen huono kunto pakottaa junat myös hitaampiin nopeuksiin mikä taas heikentää junaliikenteen palvelukykyä ja kilpailuasemaa.

Ilmastonmuutos ja öljyn hupeneminen maailmasta tekevät raideliikenteestä entistä tärkeämmän liikennemuodon. Tulevaisuudessa yksityisautoilu ei ole yhtä edullista kuin nykyään eikä se ole energian kulututuksensa ja pääästövaikutustensa vuoksi erityisen kilpailukykyinen vaihtoehto. Tämän vuoksi on erikoista, että Keski-Suomen mittavimmaksi liikennenongelmaksi tunnutaan edelleenkin näkevän nelostien huono kunto, kun samaan aikaan rataverkko pääsee rapistumaan.

Keski-Suomessa junaradat kulkevat halki maakunnan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Tämän rataverkon on annettu liian monilta osin rappeutua. Henkilöliikenne Jyväskylästä pohjoiseen on tyystin loppunut ja näivettyminen uhkaa myös yhteyttä länteen. Ainoastaan etelään ja itään juna vie ihmisiä, mutta ei niin usein kuin olisi tarpeen. Junien merkitystä tulevaisuuden liikennemuotona ei ole Keski-Suomessa ymmärretty.

Mielestämme valmisteilla olevassa maakuntakaavassa ja -suunnitelmassa on kiinnitettävä enemmän huomiota raideliikenteen mahdollisuuksiin. Kuntien kaavoitusratkaisuissa on hyödynnettävä olemassa olevia junaratoja nykyistä enemmän. Tulevaisuudessa taajamien välinen henkilöliikenne tulee lisääntymään ja asutuksen sijoittaminen raiteiden tuntumaan on kaukonäköistä.

Toimiva raideliikenne on kehitystä kestävimmillään: se kuljettaa kerralla suuria ihmis- ja tavaramääriä eikä saastuta kuten autoliikenne. Juna on ilmastoystävällinen, nopea ja mukava. Tulevaisuuden Keski-Suomi kukoistaa ratojen varsilla.

Tuija Mäkinen
Vihreän liiton valtuuskunnan puheenjohtaja
Kaupunginvaltuutettu, Jyväskylä

Tuomas Viskari
Vihreä Keski-Suomi ry:n puheenjohtaja
varavaltuutettu, Jyväskylä

Julkaistu Keskisuomalaisessa huhtikuussa 2005

Huono ennuste

Koulutuksen on vastattava muuttuvan työelämän haasteisiin, sanotaan. Tällä on perusteltu melkoista määrää koulutuspoliittisia vaatimuksia. On pitänyt saada lisää matematikkaa ja yrityskasvatusta kouluihin, enemmän elektroniikkainsinöörejä tai luovien alojen osaajia. Viimeisimmät julkiset kannanotot muun muassa työmarkkinajärjestöiltä ovat kuitenkin olleet hieman vaatimattomampia tai ainakin paremmin peiteltyjä.

Koulutuspolitiikka, erityisesti korkeakoulupolitiikka, on tosiasiassa varsin kankea työllisyyspolitiikan keino. Jos nyt tehdään aloittavia korkeakouluopiskelijoita koskeva päätös, näkyvät sen vaikutukset työmarkkinoilla noin kymmenen vuoden kuluttua. Siinä vaiheessa on saatu päätökset pantua toimeen sekä riittävä määrä opiskelijoita valmistumaan työmarkkinoille.

Toisin sanoen pitäisi kyetä ennustamaan tulevaisuuden työmarkkinoita kymmenen vuoden päähän voidakseen kohdistaa koulutuspolitiikkaa niiden mukaisesti. Ei mitenkään helppo homma. Kuka esimerkiksi olisi osannut odottaa, että viime aikoina islamilaisen kulttuurin asiantuntijoille on ollut sen verran kysyntää, että Jaakko Hämeen-Anttila olisi melkein kannattanut ottaa YLE:n palkkalistoille pysyväksi kommentaattoriksi.

Toisaalta jotkin kasvualoiksi kuvitellut alat, kuten bioteknologia, ovat jääneet jälkeen niihin kohdistetuista toiveista. Jos suurten toiveiden huumassa tehdyt koulutusratkaisut eivät olekaan ehkä menneet suorastaan hukkaan, eivät ne kohdistu nykyisille työmarkkinoille parhaalla mahdollisella tavalla.

Koska työmarkkinat muuttuvat nopeammin kuin mihin koulutuspolitiikka pystyy vastaamaan, otetaan radikaaleilla työllisyyspolitiikan ehdoilla tehdyillä koulutustoimepiteillä kohtuuttomia riskejä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Tämän vuoksi tempoileviin työmarkkinoihin ei voi vastata tempoilevalla koulutuspolitikalla.

Nykyisessä työelämässä arvostetaan entistä enemmän oman alan yleisiä valmiuksia sekä kommunikaatio- ja tiedonkäsittelytaitoja. Olisiko niin, että kun yliopisto toteuttaa perustehtäväänsä lajaa-alaisesta ja tasapainoisesta koulutuksesta ja tutkimuksesta, se ennustaa myös luotettavimmin työmarkkinoiden tarpeita?

Julkaistu Jyväskylän ylioppilaslehdessä 11/2006

VALTUUSTOALOITE

Sukupuolten välisen palkkakehityksen erojen selvittäminen

Jyväskylän kaupungin henkilöstökertomuksessa vuodelta 2005 kaupungin palveluksessa olevien miesten keskimääräinen kuukausiansio oli 2377 €/kk ja naisten 1974 €/kk. Vuoteen 2004 verrattuna miesten keskimääräinen kuukausiansio oli noussut noin 6,2% ja naisten noin 4,2%. Ero palkkakehityksessä on merkittävä erityisesti tilanteessa, jossa miesten palkkataso on muutoinkin huomattavasti korkeampi.

Julkisen sektorin tulisi olla työnantajan esimerkillinen jo pelkästään menestyäkseen kilpailussa osaavasta työvoimasta ja kyetäkseen takaamaan laadukkaita palveluita myös jatkossa. Lisäksi siltä julkisen vallan käyttäjänä voidaan vaatia korostettua moraalista vastuuta työntekijöiden tasavertaisesta kohtelusta. Näin ollen tällaiset poikkeamat vaatisivat huomattavasti nykyistä tarkempaa raportointia sekä arviota tilanteen mahdollisesti vaatimista toimenpiteistä. Asian hyvin yleisluontoinen käsittely henkilöstökertomuksessa osoittaa, että sukupuolivaikutusten arvioinnissa on Jyväskylän kaupungilla runsaasti kehitettävää.

Me allekirjoittaneet esitämme, että valtuustolle toimitetaan sukupuolten välisistä eroista Jyväskylän kaupungin henkilöstön palkkakehityksessä. Selvityksessä tulisi esittää ainakin sukupuolen mukaan eritelty palkkakehitys hallintokunnittain, koulutustason mukaan jajohtotehtävissä toimivien, ylempien ja alempien toimihenkilöiden sekä työntekijöiden osalta.

Lisäksi pyydämme kaupungin henkilöstöhallinnon omaa arviota kehityksen syistä sekä tilanteen mahdollisesti vaatimista toimenpiteistä. Arvion tulisi sisältää näkemys palkkausjärjestelmän muutoksen vaikutuksesta sukupuolten palkkakehitykseen sekä siitä, ovatko kaupungin henkilöstöpoliittisissa linjauksissa asetetut tavoitteet oikeudenmukaisesta palkkauksesta toteutuneet yhdenvertaisesti sukupuolten välillä.

Jyväskylä-sopimuksen yhteydessä on sovittu tarkemman henkilöstöpoliittisen toimenpideohjelman laatimisesta vuoden 2006 aikana. Tässä aloitteessa mainitun selvityksen olisi suotavaa valmistua siten, että se voisi ohjata kyseisen ohjelman laatimista.

Jyväskylässä 5.6.2006

Tuomas Viskari (vihr.)