Tuomas Viskari

Olin perjantaina puhumassa Informaatioalan akateemisten seminaarissa Messukeskuksessa. Paikalla oli kirjastoväkeä tieteellisistä kirjastoista sekä informaatioalan opiskelijoita. Varsinainen aiheeni liittyi opiskelijoihin ja ay-liikkeeseen. Yleisö kuitenkin laittoi ajattelemaan taas yhtä kirjastojen sivistyksellistä merkitystä.

Omassa koulutus- ja sivistyspolitiiikassani on kaksi vaihetta:
1) kaikilla on oikeus koulutukseen sosiaoekonomisesta taustasta riippumatta
2) kaikilla on oikeus sivistykseen koulutustaustasta riippumatta.

Toisin sanon on, ja pitää olla, sivistystä, tietoa ja ymmärrystä, joka on riippumatonta muodollisesta koulutuksesta, oppilaitoksista ja suoritetuista tutkinnoista. Varsinkin me akateemiset kuvitelemme liian usein, että sivistys, tieto ja ymmärrys asuvat tutkinnoissa ja oppilaitoksissa, erityisesti niissä tutkinnoissa ja oppilaitoksissa, joita itse olemme suorittaneet ja käyneet. Näin ei ole.

Mainitunkaltainen oikeus koulutukseen ja sivistykseen on yksi tärkeimpiä yhteiskuntaa demokratisoivia tekijöitä. Kun ihmisillä on valmiudet ja mahdollisuudet itse selvittää asioita, pystyvät he arvioimaan nykymenoa, kyseenalaistamaan sen ja esittämään uusia ratkaisuja. Koulutuksen tärkeimpiä tehtäviä on ylläpitää valmiutta muutokseen.

Jotta tämä mahdollisuus on olemassa kaikilla muodollisesta koulutustasosta riippumatta, tarvitaan kuntia. Kirjastot sekä vapaa sivistystyö toteuttavat tätä varsin kohtuullisilla kustannuksilla. Niistä on pidettävä huoli silloinkin, kun poliittiset kiistat käydään suurempien rahojen käyttäjistä.

Siirry kommentoimaan kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.