Painavaa tasa-arvoasiaa
Blogi – lauantaina 18. huhtikuuta 2009 klo 11.08 – kirjoittanut Tuomas Viskari
Aiemmin keväällä julkaisttiin korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus. Tutkimuksessa oli erittäin laaja kyselypaketti yliopisto- ja ammatikorkeakouluopiskelijoiden treveydentilasta ja terveyskäyttäytymisestä.
Tutkimuksen mukaan opiskelijamiehistä 37% on painoindeksinsä mukaan ylipainoisia. Kuitenkin vain 30% opiskelijamiehistä arvioi itsensä ylipainoiseksi.
Opiskelijanaisista puolestaan 37% arvioi itsensä ylipainoisiksi, kun heistä painoindeksin mukaan ylipainoisia on vain 20%. Toisin sanoen miehet kuvittelevat, että ylipaino on heille pienempi ongelma kuin onkaan ja naiset kuvittelevat, että ylipaino on heille suurempi ongelma kuin onkaan. Ja tämä koskee myös kaikista koulutetuinta osaa väestötä.
Vaarallista on se, että tällaiset mielikuvat johtavat molemmilla sukupuolilla yksilön kannalta epäedulliseen terveyskäyttäytymiseen: naisilla tarpeettomaan ja joskus kontrolloimattomaan laihduttamiseen, jopa syömishäiriöihin ja miehillä puolestaan välinpitämättömyyteen omasta ruokavaliosta, liikunnan harrastamisesta ja muusta terveyttä edistävästä käyttäytymisestä.
Tämä on erinomainen esimerkki siitä, että samat yhteiskunnalliset ilmiöt kohtelevat sekä miehiä että naisia epätasa-arvoisesti, joskin eri tavoin. Mieheyttä ja naiseutta koskevat odotukset johtavat yksilön ja lopulta yhteiskunnan kannalta epäsuotuisaan lopputulokseen, kun ihmiset yrittävät henkensä uhalla niihin sopeutua.
Näille naisille pitäisi kertoa, että he kelpaavat sellaisenaan. Näille miehille pitäisi kertoa, että heidän miehinen identiteettinsä ei ole vaarassa, vaikka makkaran syönti jätettäisiinkin vähän vähemmälle.
